9. elokuuta 2016

Maaseutumatkailua

Viikko takaperin olimme kaveriporukalla ystäväni luona hieman kauempana pari päivää. Päivät olivat mahtavia ja tietenkin niihin sisältyi hevostelua ja pääsin itse pitkästä aikaa hevosen selkään. Varustus ei ollut mikään mahtavin ja sopivin saatika järkevin ratsastukseen, mutta hyvin pystyin niillä ratsastamaan. Kassini sisältöineen painoi ainakin kymmenen kiloa jonka jaksoin kantaa hyvin mutta kahvoissa ei ollut minkäännäköisiä pehmusteita ja olalla ISON kassin kantaminen sai käteni sinertämään ja puutumaan. Hyvin kuitenkin pärjäsin matkan kanniskellen kassia. Pian toivottavasti se oma sopiva perheauto löytyy niin ei tarvitse miettiä aina matkoja ja tavaroita sen kummemmin.
(kaikki postauksen kuvat  ©Veera Salakari/© Iida Suomela)


Heti maanantaina sinne saapuessamme lähdimme ratsastamaan. Kaikki kokeilivat lähes jokaista hevosta joka oli mukana. Minulla oli alla osaava tori-hannoverristeytys ruuna Aadu nimeltään. Aadu oli miellyttävä ratsastaa ja muutenkin oikein mukava ja kiltti herrasmies. Hieman reippaammin olisi voinut kulkea ja olisin voinut ratsastaa sitä paremmin, mutta tämä oli tämmöinen kokeilu. Kyllä minusta ja hevosesta huomasi etten ole hetkeen ratsastanut enkä kykene hevosta kunnolla ratsastamaan. Pakko se on johonkin nyt mennä ratsastamaan. Nimenomaan ratsastamaan eikä ratsastelemaan. Kokeiltavan arvoiset paikat ovat oikeasti yli 35km päässä joten heti kun auton saan niin paranee tämänkin ratsastajan ratsastus varmasti huomattavasti!

"Aadu"

Aadun jälkeen hyppäsin suomenhevosruuna Rilon selkään, jolla ei satulaa ollut. Mielenkiintoisena yhdistelmänä vielä minulla oli liukkaat juoksuhousut jalassa, joten selässä tunnelma oli aika liukkaan oloinen. Kävelin Rilon kanssa ja muutaman kerran ravasin hetken. Oli reipas ja kiltti hänkin. Muut hyppäilivät esteitä, mutta itse kammoan jälleen niitä joten jätin välistä kummallakin hevosella.

 "Rilo"

Lopuksi käytiin noin 10minuutin maastolenkki loppukäynteinä, oli paikoittain liukasta ja alamäkiä sekä ylämäkiä. Selässä paikallaan pysyminen oli haasteellista kun oli niin liukasta. Hyvin pysyin silti.
Kesken maastolenkin yhtäkkiä metsässä kiljaisi kovaa jokin lintu, mutta hevoset vaan tallustelevat eteenpäin siitä välittämättä vaikka itse säikähdin jumalattomasti sillä ääni oli kova ja yllättävä.
Sanoinkin että jos kyse olisi ollut jommastakummasta aiemmasta hevosesta, olisin saattanut löytää itseni kuusta niiden kanssa. Varsinkin jos kyse olisi ollut Emmistä. Toisaalta silloin ne eivät säikähdelleet mitään kun minä säikähdin ja taas toisinpäin.

Maaston jälkeen palattiin tallille ja hoidettiin hevoset tarhaan ja varusteet putsattuna talliin,sekä moikattiin vielä muut hevoset ennenkuin lähdimme sisälle.